Markets.com
Mikä Markets.com oikein on? Markets.com on perustettu alun perin vuonna 2008 ja siitä lähtien se onkin kehittänyt toimintaansa pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Kyseessä on alun perin Kyproslainen yritys, joka kuitenkin nykyisin toimii maailmanlaajuisesti. Sillä onkin ollut tavoitteenaan ihan alusta saakka tulla markkinoiden parhaaksi Forex -kaupankäyntialustaksi ja voisikin sanoa että kymmenessä vuodessa ollaan päästy jos ei ihan maaliin tavoitteessa, niin ainakin hyvin lähelle sitä. Markets.com pystyykin nykyisin tarjoamaan omille asiakkailleen erittäin kilpailukykyiset kaupankäyntiehdot, todella kohtuullliset spreadit ja hyvät vipukertoimet, unohtamatta myöskään todella kattavia markkina-analyysejä uskomattoman monella eri kielellä. Tällä hetkellä toimintaa onkin jopa 100 eri maassa.
Markets.com on siis asianmukaisesti säännelty Forex -kaupankäyntialusta jolla on kaikki tarvittavat lisenssit kaupankäyntiin Euroopan Unionin (EU) alueella. Markets.com on siis todella laadukas toimija, jonka kaupankäyntivalikoima onkin todella laaja ja monipuolinen. Myös palvelun taso on varsin korkea, jonka ansioista se onkin mitä parhain valinta vaativalle mutta silti helppoutta ja selkeyttä arvostavalle treidaajalle.
On myös aivan upeaa ja oikeastaan jopa ainutlaatuista että asiakaspalvelua on saatavilla Markets.com alustalla jopa 25 eri kielellä. Tätä on monen tomijan vaikea päihittää.
Treidaus Markets.com kaupankäyntialustalla
Markets.com kaupankäyntialusta tarjoaa sekä web-kuin myös mobiili kaupankäynnin alustoja sijoittajille. Upeaa on myöskin se, että käydäkseen kauppaa tällä alustalla sijoittajan ei tarvitse asentaa omalle pöytäkoneelleen mitään ylimääräistä ohjelmistoa, eli kaupankäynnin voi aloittaa helposti ja nopeasti.
Markets.com alusta onkin suunniteltu todella käyttäjäystävälliseksi sekä sellaiseksi joka pystyy tarjoamaan sijoittajalle jopa räätälöityjä kauppoja. Niille taas jotka kokevat mobiililaitteella asioimisen enemmän omaksi jutukseen, Markets.com tarjoaa helposti ja hyvin toimivan Market Mobile Trader alustan. Tämä sovellus onkin ladattavissa ja käytettävissä sekä Android kuin myös Apple-laitteilla, eli olipa valinta kumpi tahansa…pöytäkone tai mobiililaite, Markets.com toimii loistavasti kummallakin.
Myös rekisteröityminen tälle kaupankäyntialustalle on nopeaa ja uuden asiakkaan täytyykin vain syöttää rekisteröitymissivulle sähköposti ja salasana, mutta tunnistautuminen voi myös tapahtua Facebookin tai Google-tilin kautta. Joka tapauksessa siihen ei mene kauan aikaa ja tämän tehtyään uusi asiakas voikin aloittaa menestyksekkään treidaamisen tällä upealla kaupankäyntialustalla.
Markets.com tarjoaa myös asiakkailleen ehdottoman turvallisen kaupankäyntiympäristön, pikakaupankäyntimahdollisuuden, useita erilaisia talletusmenetelmiä, uusimmat edut Forex-markkinoilla, upeat kaupankäyntivälineet ja analyystyökalut, strategisia linjauksia ja kellon ympäri toimivan velkarahoitteisen kaupankäynnin.
Markets.com kokemuksia
Markets.com toimii siis myös yhtä laadukkaasti sekä pöytäkoneella kuin mobiilisti, jonka ansiosta kaupankäyntiä voi harrastaa myös liikkeellä ollessaan. Markets.com pystyykin tarjoamaan todella upeita ominaisuuksia sekä aloittavalle kuin myös jo vähän kokeneemmallekin treidaajalle. Esimerkiksi se että sekä CFD- kuin myös Forex kaupankäynti ovat kummatkin hyvin tuettuja, sijoittamaan pääsee jo todella pienellä pääomalla eli alhaisin talletus Markets.com :lle on $100, tarjolla on myös hyvin toimiva demoversio (rajoittamaton käyttö), asiakaspalvelu on todella laadukasta ja hyvin saatavilla, jopa reilut 200 erilaista instrumenttia, todella kattavaa opastusta uusille treidaajille, upeat ja ammattitaitoiset markkina analyysit sekä upeita aloitusbonuksia. Tässä siis vain muutamia niistä upeista asioista joita Markets.com pystyy omille asiakkailleen tarjoamaan.
Markets.com onkin todella upeasti toteutettu Forex-kaupankäyntialusta, jota voi hyvällä omallatunnolla suositella sekä aloitteleville että kokeneemmillekin Forex-treidaajille.