HYCM

HYCM

Mikä HYCM oikein on? HYCM, joka tunnettiin aiemmin nimellä HY Markets on Forex-kaupankäyntiin erikoistunut kaupankäyntialusta, jonka kotipaikka on Iso-Britanniassa ja tarkemmin vielä sanottuna Lontoossa. Se toimii Financial Conduct Authorityn (FCA) eli Iso-Britannian rahoitusorganisaation lisenssin alaisuudessa ja sehän tarkoittaa siis toisin sanoen sitä että sen toiminta on sekä säädeltyä kuin myös aina 100% turvallista.
HYCM on osa Henyep Groupia, joka toimii maailmanlaajuisesti ja käsittelee todella laajaa rahoituspalveluiden valikoimaa. Jotakin HYCM:n toiminnasta ja tasosta kertoo varmasti myös se että se on toiminut markkinoilla jo reilut 30 vuotta. Eli on ehdottomasti yksi pitkäikäisimmistä kaupankäynninalustoista joita markkinoilta löytyy. Se tarjoaa omille asiakkailleen varsin monipuolisen valikoiman erilaisia kaupankäynnin kohteita, kuten esimerkiksi valuutat, osakkeet ja erilaiset hyödykkeet. Ja vaikka HYCM:n toiminta onkin todella vaikuttavaa ja ns.suurta, sopii se silti todella hyvin myös ihan niille aloittelevillekin treidaajille, sillä sen käytön aloittaminen on tehty todella helpoksi ja yksikertaiseksi

Treidaus HYCM kaupankäyntilaustalla

HYCM tarjoaa siis omille asiakkailleen monia eri kaupankäynninalustoja, joita ovat esimerkiksi sellaiset kuin: MetaTrader 4 –ohjelmisto (joka on todella helppo käyttöinen), Expert Advisors-ohjelmisto (silloin kun halutaan automaattista kaupankäyntiä ja kehittyneitä työkaluja), PrimeTrader –alusta (joka tarjoaa monituotemahdollisuudet sekä yksilöllisiin vaatimuksiin sopivan hinnoittelun). HYCM ei ole myöskään unohtanut sellaisia asiakkaitaan jotka haluavat toimia ensisijaisesti mobiilissa. Heille onkin varattuna mobiilialusta joka on todella korkeatasoinen ja tukee upeasti sekä Android- kuin myös Apple- älypuhelimia ja tabletteja. Sen avulla treidaaminen voikin tapahtua missä ja milloin vain ja täysi sisäänpääsy omalle tilille on mahdollista matkustaessakin.
HYCM tarjoaa omille asiakkailleen myös todella laajan valikoiman eri treidauskohteita, pitäen sisällään valuuttaparit ja CFD:n lukuisista varallisuusluokista. HYCM:llä onkin valikoimissaan enemmän kuin 100 sijoituskohdetta, joten valinnanvara riittää varmasti jokaiseen makuun. Tarjolla on siis öljy, eri hyödykkeet, forex, metallit, osakkeet ja indeksit.
HYCM tarjoaakin jopa kolmea eri tilityyppiä erilaisille treidaajille:

Micro-tili I, sopii loistavasti aloittelijoille ja sillä on alhainen 100 dollarin alkusijoitusvaatimus.

Standard-tili, jossa vähimmäistalletus on 1000 dollaria, spredi 1.5, vivut jopa 1:300 ja täydet 120 kaupankäyntikohdetta.

VIP-tili, joka vaatii vähimmäistalletuksena 10 000 dollaria. Kaikissa tileissä on myös mobiilikaupankäyntimahdollisuus

HYCM kokemuksia

HYCM asiakastuki on tavoitettavissa Sunnuntaista kello 23.00 GMT aina Perjantaihin kello 21.00 GMT. Tukeen saa todella helposti yhteyden joko sähköpostin, puhelimen tai kätevän Live chatin avulla. Live chat onkin avoinna 24 tuntia päivässä aina arkipäivisin ja on valmiina auttamaan ongelmassa kuin ongelmassa.

HYCM on hyvä valinta kaiken tasoisille treidaajille monestakin eri syystä. Ensinäkin sen kaupankäyntivalikoimien määrä, se että jokaiselle asiakasryhmälle on hyvin soveltuva tilityyppi tarjolla, turvallinen ja luotettava maine, pitkä ikä ja vakavaraisuus, asiakaspalvelun kova taso ja hyvä tavoitettavuus sekä upeat oppaat joilla uusikin treidaaja pääsee todella nopeasti sisään sijoittamiseen ovat kaikki asioita jonka takia sitä voi ja uskaltaa suositella oikeastaan treidaajalle kuin treidaajalle.