...
Siirry suoraan sisältöön
Treidaa » Treidaaminen – yksi tapa ansaita rahaa kotoa käsin!

Treidaaminen – yksi tapa ansaita rahaa kotoa käsin!

Treidaaminen on vain yksi tapa ansaita rahaa kotoa käsin ja olemmekin jo aiemmissa artikkeleissamme käsitelleetkin treidaamista varsin monelta kantilta. Olemme myös kertoneet muista siihen liittyvistä seikoista, kuten esimerkiksi verotuksesta ja erilaisista treidaus strategioista. Treidaaminen voi paitsi olla tuottoisaa, myös mielenkiintoinen harrastus joka voikin siis parhaassa tapauksessa tuoda suuriakin summia mukanaan.

Tässä artikkelissa kuitenkin kerromme myös muista erilaisista tavoista joilla voi sieltä omalta kotisohvalta käsin päästä ansaitsemaan muutamia euroja, parhaassa tapauksessa hieman enemmänkin!

Treidaus

Treidaus on siis yksi varsin varteenotettava ja hyvää tapa ansaita itselleen hieman ylimääräistä rahaa, mutta se vaatii hieman enemmän asiaan paneutumista kuin myös sitä, että ainakin jossain määrin tietää mitä on tekemässä. Myös treidaamisessa harjoitus tekee mestarin ja ihan suosiolla kannattaakin ensin harjoitella vaikka todella monien eri Forex meklareiden sivuilta löytyvien demotilien avulla, ennen kuin rupeaa oikein toden teolla pistämään likoon omia rahojaan.

Blogi

Eräs mainitsemisen arvoinen tapa ansaita rahaa itselleen nykyisin on myös blogin kirjoittaminen, jota monet nykyisin harjoittavatkin. Aiheena voi olla ihan mikä tahansa itseä kiinnostava aihe, mutta toki on myös ajateltava että aihe kiinnostaisi myös mahdollisimman monia lukijoita. Nykyisin on myös löydettävissä todella monipuolisesti erilaisia palvelimia, joiden avulla voi aika helpostikin rakentaa itselleen kauniin ja hyvin toimivan nettisivun, jossa sitten käsittelee sitä valitsemaansa aihetta.

Voisikin sanoa että innovatiivisuudella ei ole rajoja kun mietitään että mitä kaikkea netissä nykyisin voi tehdä ja miten siellä voi myös päästä ansaitsemaan itselleen hieman extra rahaa.

Verkkokauppa

Ihan varteenotettava vaihtoehto on myös verkkokaupan perustaminen, joka on myös nykyisin ihan kohtuullisen helppoa perustaa ja jos tuntuu että omat rahkeet eivät riitä verkkokaupan perustamiseen, niin apuakin on nykyisin saatavilla tosi hyvin. Kannattaa vaan myös miettiä hyvin sen oman verkkokaupan idea ja se että mille kohderyhmälle kyseiset tuotteet on suunniteltu, sekä se että miten sitä omaa verkkokauppaansa aikoo markkinoida.

Freelancer käännös-ja kirjoitustyöt

Sellaisille henkilöille, joilla on kielitaitoa tai sanan säilä hallussa, voi sopia myös erilaiset netistä löytyvät freelancer työt. Eli esimerkiksi käännöstöitä tai vaikkapa erilaisia kirjoitustöitä löytyy myös ihan kohtuullisesti nykyisin netistä. Niille jotka pystyvät kirjoittamaan englanniksi on vielä tarjolla huomattavasti enemmän valinnanvaraa töiden suhteen, sillä luonnollisesti suurin osa nettisivuista maailmanlaajuisesti on englanninkielisiä.

Nettikasinot

Yksi tapa ansaita rahaa on myös nettikasinoilla pelaaminen – tosin tässä sitten vaaditaan jo hieman enemmän paneutumista asiaan ja myös se kannattaa huomioida että riskit tässä ovat aika suuria, eli niitä viimeisiä rahoja ei missään tapauksessa kannata kenenkään pelata. Eli sellaisissa jutuissa kun juuri esimerkiksi treidaus tai kasinopelaaminen, niin kannattaa todellakin pitää järki aina kädessä ja jalat maassa. Kuitenkin esimerkiksi pokerin pelaaminen voi parhaassa tapauksessa olla hyvinkin tuottoisaa, mutta sitäkään ei pidä aloittaa ihan kylmiltään, vaan rauhassa tutustua kyseiseen peliin ja harjoitella mahdollisimman paljon, jonka jälkeen voi sitten osallistua pikkuhiljaa erilaisiin netistä löytyviin pokeriturnauksiin, joita onkin löydettävissä todella runsaasti.

Netistä löytyy myös tosi hyvin nykyisin kaikkiin edellä mainittuihin liittyen erilaisia sivustoja, jotka paitsi kokoavat eri toimijoita yhteen, mutta myös vertailevat niitä. Esimerkiksi erilaisia Forex meklareita on listattuna nykyisin jo tosi upeasti myös suomen kielellä, mutta myös nettikasinoiden osalta löytyy nykyisin lukuisia uusia listoja joissa nettikasinot vuosittain on esitelty. Näiden sivustojen avulla jotka vertailevat kyseisiä palveluja, onkin todella helppoa sitten napsia itselleen sieltä ne parhaat paikat – joissa tietää että homma toimii kuten pitääkin. Nettikasinoilla pelaaminen onnistuu useasti luotto-, ja pankkikorttien lisäksi myös verkkopankin kautta niin sanotuilla Pay N Play -pikakasinoilla. Näillä pelaaaminen onnistuu aivan kuten kryptokasinoilla esimerkiksi Bitcoin kasinoilla siten että nettikasinolle ei tarvitse rekisteröityä vaan tallettaminen onnistuu jo heti ensikättelyssä ilman pelitilin luomista. Myös kotiutukset hoituvat nopeasti. Lue lisää pikakasinoista uudella, Uudet pikakasinot -sivustolla jonka luota löytät uusimmat pikakasinot -herkullisten bonusten kera.